top of page

Kanila sijaitsi alunperin Salossa omalla kotipihalla ja nyt syksyllä 2018 ostimme Nousiaisista tontin ja navetan. Navetta on vanha ja hieman huonossa kunnossa. Sitä on korjattu jo paljon ja vielä enemmän

on korjauksia edessä. Navetan lähes kaikki ikkunat olivat rikki ja katon harjapelti puuttui kokonaan.

Vettä oli satanut sisälle katosta ja ikkunoista. Asensimme harjapellin ja korjasimme ikkunat kiinteillä ikkunoilla, myöhemmin tulee avattavat ikkunat. Kivinavetan ylinen oli niin huonossa kunnossa että ylhäällä sai pelätä putoavansa lattian läpi. Kattopalkit ja laudoitus olivat osittain jo lahonneet. Vaihdoimme kaikki kattopalkit ja uusimme koko ylisten lattian. Nyt ylisille voi kantaa vaikka kuinka paljon heinää ja purusäkkejä eikä pelota yhtään että putoaa lattian läpi. Joku siitä vitsailikin että siellähän voisi

pitää nyt vaikka latotanssit. 

​

Pihalle pääsi alunperin autolla vain juuri ja juuri. Tie oli niin huonossa kunnossa että sateella sinne ei kannattanut ajaa ollenkaan ja kerran jäinkin kiinni mutaan. Tie oli myös pihalla niin kapea että auto lähes hipoi räystään kulmaa. Navettaan ei tullut vettä eikä sähköä. Pihalta kaadettin valtava määrä puita ja risukkoa. Kaivurilla tasoitettiin piha paljon leveämmäksi ja päälle tuli monta kuormaa uutta kivimursketta.

Ihanaa että pihalle pääsee vihdoin autolla ja sen mahtuu myös siellä kääntämään.

Aluksi oli kovin vaikeaa rakennella yhtään mitään. Sähköä ei tullut ja agregaatti kävi kovaäänisesti pihalla tuottaen sähköä muutamalle lampulle että vähän jotain näkisi. Jossainvaiheessa sekin sitten hajosi ja rakensin häkkejä  pikkuhiljaa otsalampun valossa käsisahalla sahaten. Melkein heti kauppojen jälkeen kyllä tilattiin sähköliittymä mutta toimitusaika oli useita kuukausia. Sähköt saatiin tontinkulmalle juuri ennen talven pakkasia. Uusia lamppuja asennettiin kattoon ja lämmittimenkin sai vihdoin päälle.

Kyllä nyt jo kelpaa, vaikka kanien vesi on edelleen päivittäin kannettava kotoa. 

Tulevaisuudessa suunnitelmissa olisi saada oma talo samalle tontille.

​

Navetan lattian lantakouru paikattiin ja lattia sekä seinät maalattiin ja kaikki uudet häkit rakensin itse. 

Vielä on kokoamatta yksi kerrostalo ja tekemättä ladon puolelle isommat ryhmäkarsinat sekä karanteeni tilat. Nyt kanilassa on monta yksiötä uroksille ja näyttelykaneille, muutamaa yksiötä voi keskenään yhdistellä isommaksi avaamalla luukun niiden välistä ja lisäksi löytyy myös muutama isompi häkki

esim. poikueille. Kanit jaloittelevat kukin vuorotellen ja kanilassa on aina joku tai jotkut juoksemassa lattialla kun olen paikalla. Kesäksi kanit pääsevät päivisin ulos aitauksiin juoksemaan, vuoropäivinä

urokset ja naaraat. Navetan varjoisa takapiha on suunnitelmissa aidata kokonaan. 

Tästä saadaan pikkuhiljaa todella hieno paikka. <3 

Kanila ennen ja nyt

fullsizeoutput_4e67.jpeg

Ensimmäinen kuva uudesta kanilasta 

Kanilan ylinen joka tehtiin kokonaan uudestaan. Tyhjennettiin romusta ja purettiin kaikki vanha puutavara pois. Sitten asennettiin uudet kattopalkit joiden päälle uudet lattialaudat.

Seinissä tuulensuojalevyä. Nyt heinää mahtuu vaikka kuinka paljon säilytykseen. Myös kaikenlaiset muut tarvikkeet saadaan järjestettyä uusiin tuleviin hyllyihin.

​

A312B6F3-3EA9-4E8C-A6A6-52B0BBBA556C.jpg

Nimi- ja ruokakyltit

Jokaisessa häkissä on nimet, syntymäaika ja ruokintaohjeet. Yhdessä kauhassa on n.2dl pellettiä. Aikuiset saavat vähemmän, nuoret kanit tarvitsevat enemmän ja poikueet poikasten lukumäärän mukaan vielä enemmän. Kyltit saa helposti vaihdettua toisiin. 

fullsizeoutput_3eb.jpeg

Kerroshäkkejä

Nämä kaksi on tarkoitettu nuorille näyttelykaneille. Pohjan mitat n.250cm x 60cm. Talvella verkot peitetään osittain pleksillä/muovilla estämään tuulen ja lumen tuiskua häkkiin.

Sekä pesäkopit täytetään oljella niin

sinne on mukava kaivautua. 

IMG_7068.JPG

Ulkoiluaitauksia

Aitauksia on useita eripuolella pihaa.

Marjapensaiden ympärillä ja omenapuiden alla varjoissa. Ulkoilut pyritään järjestämään niin että urokset ja naaraat ulkoilevat eriaikaan. 

 

IMG_7638.JPG

Laidunaitauksia

Kanit juoksevat aitauksissa aina päivisin kun olemme kotona. Ja vietän silloin erityisen paljon aikaa niiden kanssa.

 

IMG_2312.JPG

Ulkoiluaitauksia

Kanit ulkoilevat myös talvella mutta lyhyempiä hetkiä kerrallaan. 

​

​

​

 

IMG_0833.JPG

Kuljetuslaatikot

Teimme itse hienot kuljetuslaatikot kaneille näyttelyitä varten. 

 

fullsizeoutput_22cf.jpeg

Kanilarakennukset

Meiltä löytyy kanilarakennus, kerroshäkkejä, katettu ulkotarha ja

ylhäällä etupihalla on myös kesähäkkejä. Kanilarakennuksessa pyrin pitämään vain pienet ja nuoret kanit talven ajan.

Kanit viettävät yönsä turvallisesti häkeissään ja päivällä ovat juoksemassa isoissa aitauksissa pihalla.

Kaneja myös ulkoilutetaan valjaissa.

 

fullsizeoutput_22be.jpeg

Kerroshäkkejä

Näyttelykaneilla on kerroshäkkejä.

Tässä uusin ja valmistunut kesällä 2017.

 Kattona valokate ja pohjan mitat ovat n.240cm x 80cm. 

Häkeissä on molemmilla sivuilla ilmanvaihtoaukot,

heinäverkot ja pesämökit. 

fullsizeoutput_a33.jpeg

Katettu tarha "pienempi puoli"

Katettu tarha on jaettu kahteen puoleen, urokset ja naaraat. Väliverkko on tukeva maasta kattoon ylettyvä ja siinä on väliovi.

Tarhassa on erilaisia pieniä mökkejä ja putkia. Myös maan alla on verkkoa. 

​

​

IMG_9933.JPG

Urosten yksiöitä

Uroksille löytyy muutamia yksiöitä. Näissä asustaa nuoria uroksia. 

Nämä voivat myös toimia karanteenitilana koska ovat erillään muista. 

​

​

IMG_7768.JPG

Laidunaitauksia

Marjapensaiden ja pienten

puiden ympärillä. 

​

​

IMG_0848.JPG

Heinän niittoa

Kaneille niitetään kesäisin paljon tuoretta heinää. Oman pihan sadosta saavat, omenoita, porkkanoita, vadelmaa

ja paljon muuta. 

​

 

fullsizeoutput_932.jpeg

Kanilarakennus

Kanila on lämpöeristetty, siellä on 6 häkkipaikkaa ja eteisessä yksi paikka väliaikaiselle häkille. Sisähäkeistä tällähetkellä kolmea voi keskenään yhdistellä isommaksi. Keväällä kaikki

kanit siirretään ulos kesäksi.

Kanilassa on kahdet valot, toiset ajastuksella ja katkaisijalla kirkkaammat

siivousvalot. Lisäksi painovoimainen ilmanvaihto ja pakkasvahti. 

IMG_9753.JPG

Ulkoiluaitauksia

Tämä kerroshäkki on tarkoitettu

1 aikuinen/kerros ja alahäkki

ensisijaisesti poikueita varten koska

häkin ymäpärille saa lisättyä ulkoiluaitauksen. 

​

​

fullsizeoutput_2213.jpeg

Katettu tarha "isompi puoli"

Isompi puoli on jaettu kolmeen osaan.

Paikat kolmelle naaraalle talveksi ja kesällä isompi osa tästä toimii myös poikasten tilana. Taustalla näkyy iso keltainen lämpöeristetty talvikoppi. Koppi on jaettu sisältä kahteen osaan.

 

IMG_2674.JPG

Etupihan kesähäkit

Etupihalta löytyy muutama katettu kesähäkki joissa kanit eivät asu talvea. Näihin mahtuu isompikin ryhmä ja toisessa ovatkin kesät viettäneet kaikki

risteytys lemmikkikanit. 

 

fullsizeoutput_22fa.jpeg

Laidunaitauksia

Omenapuiden alla.

​

​

 

fullsizeoutput_2432.jpeg

Oksien kuivatus

Kerään kaikki omenapuun oksat talteen syksyisin ja kuivatan kerppuina. Kuivaan myös vadelmaa, nokkosta, voikukkaa. Talven herkkuja. Talvisin herkutellaan myös ostoporkkanoilla. 

 

Sunflower's Kanila

©2017-2025 by Janita Jasmavaara. Proudly created with Wix.com

bottom of page